Milloin kosto on oikeutettu vai onko se sitä milloinkaan?
Mielestäni kostoajatukset ovat ihmisille ominaisia, mutta ovatko kostoajatukset opittua käytöstä vai syntyvätkö kostoajatukset ilman mitään pään ulkopuolisia vaikutteita? Tietenkin kostoajattelu alkujaan syntyy siitä, että on kokenut jonkun tason vääryyttä vähintäänkin omasta mielestään.
Mikä auttaa kostoajatuksiin? Itse ajattelisin, että kostoajattelusta voi olla vaikea päästä pois, jos on henkisesti kypsymätön ihminen. Monet todellakin puhuvat oikeutetusta kostosta, mutta eikö silloin olla jo pimeydessä?
Mielestäni Mahatma Gandhin organisoima aseeton kansannousu Intiassa oli juuri sitä elämänfilosofiaa jota itse haluaisin oppia yhä. Tappaminen saattaa olla joillekin helpompaa kuin sovintotien löytyminen, josta löytyy valitettavan paljon juttua historiankirjoista. Mehän olemme onneksi järkeviä ainakin niin kauan kuin olemme rohkeita itsenäisesti ajattelevia ihmisiä.
Ehkäpä epäkohdat pitää tuoda ainoastaan julki, eikä se mielestäni ole kostamista. Puolestaan asioihin takertuminen lienee usein sukua kostoajatuksille. Lisäksi ääritapauksissa pitää luottaa valvoviin viranomaistahoihin.
(Julkaistu aiemmin hermiitti.vuodatus.net -sivustolla 15.11.2010 - 23:40)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti