Köyhyyden voisi ajatella olevan kansalaiselle Suomessa markkinatalouden ideaaliasetelmassa väliaikainen tila, jonka itse kykenee korjaamaan. Tämä ideaaliasetelma ei vain pidä aina paikkansa.
Työ on ensisijainen tulonhankkimiskeino keynesiläisittäin, mutta entä jos työtä ei ole saatavilla tai sitten ei toimintakyvyn aleneman vuoksi kykene työelämään. Tälloin tarvitaankin pohjoismaista hyvinvointivaltiota, jossa ketään ei jätetä osattomaksi.
Hyvinvointivaltiomallimme ei ole siltikään täydellinen. Ensinnäkin suhteellinen köyhyys eli köyhien ostovoima on tiettävästi laskenut 15 vuoden seurannassa merkittävästi. Köyhyyttä ei poisteta ikinä juhlapuheilla, vaan poliittisilla valinnoilla joiden pohjalta annetaan myös suomalaisille köyhille oikeus nauttia maamme elintasosta.
SATA-komitean pelleily oli köyhien suoranaista pilkkaamista, sikäli kun SATA-komitea ei saanut vietyä läpi oikeastaan yhtäkään merkittävää uudistusta, jolla köyhyysongelmaan voitaisiin puuttua. Miten köyhyysongelmaan sitten pitäisi puuttua? Köyhyys poistetaan rahalla, vaikka tiettävästi monen rikkaan mielestä köyhät eivät kai osaa edes käyttää rahaa.
Vähintä mitä voidaan tehdä on se, että köyhien ostovoima palautetaan aikaan ennen Lipposen hallituksia!
(Julkaistu aiemmin hermiitti.vuodatus.net -sivustolla 16.11.2010 - 20:13)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti