keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Yhdistystoiminta on mahdollisuus vaikuttaa!

Suomessa on lukuisia yhdistyksiä, joiden yhteiskunnallinen painoarvo vaihtelee suuresti, mutta kaikki lienevät varmaankin pääosin jäsenistön asialla. Tuskin sellaisen yhdistyksen elinkaari on kovin pitkä, joka ei pyri noudattamaan jäsenistönsä tahtoa ja toiveita.

Itse olen ollut puutteellisin tiedoin joskus hyvin pettynyt mielenterveysyhdistysten toimintaan, vaikka nämäkin yhdistykset yrittävät varmaankin tehdä parhaansa jäsenistön hyvinvoinnin eteen. Yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ei vain aina oteta käsittääkseni huomioon etuyhdistysten kantoja, vaikka mielenterveysyhdistyksissäkin tai ainakin Mielenterveyden Keskusliitossa MTKL:ssa on varmasti paljon tietoa mielenterveyskuntoutujia koskettavista yhteiskunnallisista epäkohdista.

Kaiken kaikkiaan nykyisessä yhteiskunnassamme yhdistykset ovat mielestäni oiva tapa tuoda edes ajatustasolla asioita esiin ihan yhdistyksen rivijäsenenäkin. Vaikka jotkut väittävät Suomea yhdistysten luvatuksi maaksi, niin olen kumminkin itse nykyisin sitä mieltä, että kukin yhdistys on tarpeellinen niin kauan kuin yhdistyksen pääasiallinen olemassolon tarkoitus on jäsenistölle ja vähintääkin yhdistyksen hallitukselle selvillä.

(Julkaistu aiemmin hermiitti.vuodatus.net -sivustolla 19.03.2011 - 18:15)

Ei kommentteja: