Monilla poliitikoilla on keskeinen asia hoitaa omaa, lähipiirinsä ja intressiryhmiensä etua, eikä tuossa kai mitään kovin rikollista ole. Se on taas mielestäni jo vähintäänkin vilppiä, jos ei tunnusta ajavansa omia etujaan yhteiskunnallisen edun kustannuksella.
Poliittinen kähmintä omaan koppaan saisi olla mennyttä aikaa, mutta tuohan ei ole mahdollista varmaan ikinä demokraattisessa valtiossa, jossa moni äänestää (minäkin joskus mukaanlukien) tuntematta ehdokasta edes kovin hyvin. Tunteminen ei tarkoita sitä, että pitäisi äänestää sitä ehdokasta jonka tuntee parhaiten, vaan sitä ehdokasta kannattaa äänestää, jonka yhteiskunnallinen näkemys olisi melko varmasti samankaltainen kuin itsellä. Lisäksi toki ehdokkaalta voi odottaa joskus jopa yhteiskunnan edun mukaista ajattelua päätöksenteossakin.
Tosiasia on, että aidosti demokraattinen valtio ei tarvitse palkkiovirkkoja tai poliitikkojen tuttavapiiristä nostettuja henkilöitä joskus jopa päättäviin asemiin. Vaikea tätä Suomen poliittista järjestelmää on tosin järkevöittää, koska puoluerajojen yli on ristikytkentöjä tyylillä teille tuo paikka ja meille tuo paikka. Toki poliittinen ansioituminen on joskus jo varsin pätevä ansio viranhakumenettelyssä ja sellainen se tulisi aina ollakin, kunhan vain viranhaltijan tai muun palkkiotehtävän valinta on yhteiskunnanllisestikin kestävällä pohjalla.
Jos esimerkiksi kuntapolitiikassa ei riitä jo se, että saa edustaa kuntalaisia yhteisissä asioissa, niin onko kuntapoliitikkojen ajatus vääristynyt? Kuntalaisten edustaminen on jo kunniatehtävä, eikä sitä saisi ikinä asettaa kuntademokratiassa kyseenalaiseksi esimerkiksi niin, että kuntapoliitikot palkitsevat kilpaa toinen toisiaan...
Odotan mädännäisten henkilöiden vähenemistä kuntien valtuustoissa kuntavaaleissa vuonna 2012, vaikka tuo taitaakin olla toiveajattelua. Tästä alkaakin uusi kategoria blogissani tunnisteella Kuntavaalit lokakuussa 2012.
Yhteiskuntavastuuta odotan enemmän kaikilta poliittisen luottamuksen saaneilta kansalaisilta joskus jopa oman edun kustannuksellakin!
Blogini pyrkii käsittelemään lähinnä ajankohtaisia aiheita psyykkisesti sairastuneen varhaiseläkeläisen näkökulmasta. Asiasisältö ratkaisee aina eikä asiasisällön tuottaja! Tule keskustelemaan lähinnä yhteiskunnallisista kysymyksistä ja monista muistakin ihmisyyteen liittyvistä kysymyksistä kanssani! En pelkästään pyydä, vaan suorastaan vaadin keskustelua. Olen tekniikan ylioppilas ja eläköitynyt metalliteollisuudesta aivan turhan varhain. Tampereella 5.11.2012 Kimmo Hoikkala
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Politiikka on joillekin laillinen rikollisuuden muoto.
Tunnisteet:
Kuntavaalit lokakuussa 2012,
Politiikka,
Yhteiskunta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti