sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Yle-vero ei ole oikeudenmukainen

Yhteiskunnallinen toimija, Yleisradio, on mediakentässä tarpeen, mutta kuinka suurella budjetilla ja millaisella rahoituspohjalla ovat eri kysymyksiä.

Mielestäni on kohtuutonta, että lähinnä silloin tällöin Yleisradion uutisvirtaa netissä seuraavana kansalaisena maksaisin Yle-veroa. Voisin vapaaehtoisesti maksaa esimerkiksi kympin lukuoikeudesta Yleisradion sivustolla, mutta en minimissään 50 euroa tai maksimissaan 140 euroa vuodessa, koska en Yleisradion palveluita juurikaan käytä. En siis kuuntele radioa enkä omista televisiota. Minua ei todellakaan kiinnosta usein poliittisin perustein valittujen ohjelmantekijöiden palkanmaksaminen Yle-veron muodossa.

Mediamaksu olisi kuullostanut paljon paremmalta. Mediamaksulla olisi voinut rahoittaa journalistisen tiedonvälityksen tukemista yhtenevin perustein mediafirmasta riippumatta. Toisenlainen politiikka on nyt vallitseva, kun sanomalehdistön toimintaedellytyksiä halutaan haitata muun muassa asettamalla sanomalehdistölle 9 prosentin alv.

Hyi, hävetkää vapaan ja jossain määrin riippumattoman tiedonvälityksen romuttajayrittäjät Suomessa!

Ei kommentteja: