tiistai 22. toukokuuta 2012

Eutanasia ja ehdoton ei!

Terveydenhuollon tehtävä on auttaa potilaita eikä koskaan tappaa, joka on eräs suurimmista periaatteellisista kysymyksistä lääketieteen etiikan kohdalla.

Mielestäni on kai helppoa suositella eutanasiaa siis suomeksi avustettua itsemurhaa muille, mutta kun itse pitäisi elämä lopettaa, niin saattaa monella mennä kakki housuun. Eutanasia on pikkurillin antamista pirulle ja vain mielikuvituksen puute on rajana eutanasialakien soveltamisessa.

Miksi vielä elätte, jos ette kestä kuolemaa voisi joku kysyä eutanasiakiihkoilijoilta, jotka eivät näe yleensä muita asioita kuin niitä joita eivät voi edes ymmärtää.

Eutanasian suosio kansan parissa kertonee myöskin elämän ja kuoleman suhteen vääristymisestä. Edelliseen johtaa vahva talouspainotteinen ajattelu, jolloin ihmiset nähdään vain numeroina tilastoissa.

Toki eutanasiakysymys on osin myös lääketieteellinen, vaikka tässä sitä lähinnä kansalaiskeskustelijana käsittelen filosofisten pitäen sisällään eettisten ajatusten pohjalta. Lääketieteelliseksi kysymykseksi eutanasia tulee kun arvioidaan kipulääkityksen ja kiputilojen ja tuskaisuuden välistä suhdetta.

Hesarin pääkirjoituksessa (22.5.2012) sanotaan muun muassa seuraavasti: "Kan­nat­taa muis­taa, et­tä it­se­mur­han avus­ta­mi­nen ei ole Suo­mes­sa ri­kos ja po­ti­las voi vaa­tia lo­pet­ta­maan elä­mää pit­kit­tä­vät hoi­dot."

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Vihreiden+eutanasiakanta+osui+herkk%C3%A4%C3%A4n+paikkaan/a1337683099331

Voisikin kysyä, miksi niin moni eutanasiaktiivi jättää omat mahdollisuudet pikaisempaan kuolemaan ilmeisesti käyttämättä?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Mielestäni on kai helppoa suositella eutanasiaa siis suomeksi avustettua itsemurhaa muille, mutta kun itse pitäisi elämä lopettaa, niin saattaa monella mennä kakki housuun. Eutanasia on pikkurillin antamista pirulle ja vain mielikuvituksen puute on rajana eutanasialakien soveltamisessa."

Jos sairas haluaa päättää kärsimyksensä, niin kuka sinä olet häntä kieltämään? ANtaa ihmisten päättää itse omasta elämästään.

"Miksi vielä elätte, jos ette kestä kuolemaa voisi joku kysyä eutanasiakiihkoilijoilta, jotka eivät näe yleensä muita asioita kuin niitä joita eivät voi edes ymmärtää."

Koska en ole vakasti sairas jolla tuskia? Parempi kysymys on, että miksi eutanasiaa vastustavat pelkäävät kuolemaa.

Vai onko tässä tastalla se "kärsimällä saa paremman taivaspaikan" ajattelu ?

"Voisikin kysyä, miksi niin moni eutanasiaktiivi jättää omat mahdollisuudet pikaisempaan kuolemaan ilmeisesti käyttämättä?"

Koska eivät valitse eutanasiaa? Joku muu voi nähdä sen vaihtoehtona, joten miksei suoda sitä heille?

Hermiitti kirjoitti...

Anonyymi ja muut mahdolliset kommentoijat, huomatkaa että blogissani on viestien ennakkotarkastus.

Kiitos kommenteista.

Hermiitti kirjoitti...

Eutanasiakortti voisi olla yksi kompromissiratkaisu, mutta toisten tappaminen luvatta ei voi olla oikein.