Kuntia ei kaiketi voi pakottaa liittymään toinen toisiinsa valtionhallinnon painostuksella, koska kuntademokratia ja siten kuntien itsemääräämisoikeus lienee mielestäni Suomen perustuslakiin verrattava kysymys.
Kannatan silti saman talousalueen kuntien välistä saumattomampaa yhteistyötä. Kuntalaiset lopulta päättävät sen että haluavatko he maksaa korkeampaa kunnallisveroa kunnan lakisääteisten peruspalveluiden tuottamiseksi, jos kyseinen kunta on muuttotappiollinen ja siten vähitellen näivettyvä. On tietenkin Suomen hallituksen linjattava miten syrjäseuduille asumaan jääneiden peruspalvelut kyetään tuottamaan lakien mukaisesti.
Kuntien valtionosuudet ovat ilmeisesti pitäneet syrjäisissä kunnissa kunnallisveron vielä inhimillisellä tasolla, mutta epäilen, että moni kansanedustaja haikailee kuntien valtionosuuksien vähittäistä pienentämistä, jotta elinkeinoköyhiä kuntia ei oteta ihan kokonaan valtion syliin. Kuntapäättäjien epätoivoinen yritys pitää kuntavero alhaalla ei vain ole reaalipolitiikkaa monessakaan kunnassa, koska moni kunta on ostanut velkarahalla alhaisempaa kunnallisveroprosenttia.
Kuntalaisille olisi kiiruusti iskoistettava ajatus siitä, että elinkeinoköyhän kunnan on valittava ehkä jopa viiden prosenttiyksikön välillä kuntaveron taso kuntalaisille. Tarkemmin sanottuna edellinen tarkoittaa kunnallisveron vaihtelua noin 20-25 prosentin välillä, jos kahteenkymppiin päästää kuntien välisellä yhteistyöllä ja ehkä yli 25 prosentin kunnallisveron mennään monessa kunnassa hampaat irvessä kunnan itsenäisyyttä hokien.
Kokonaan eri asia on kasvukeskuksissa hyväosaisen väestön asettuminen tiettyihin kuntiin suhteellisesti painottuneesti kuin kasvukeskuksen veturikuntaan siis lähinnä Helsinkiin, Ouluun tai Tampereelle, koska nämä kolme kasvukeskusta ovat Suomessa tällä hetkellä taloudellisessa mielessä valoisammat alueet. Tampereen kehyskuntien suosion selittää mielestäni pitkälle kaavoitukselliset ja maantieteelliset seikat ja ehkä myös kuntien väliset erot imagoissa - kansalaisten mielikuvissa.
Työmatkan pitäisi olla ainakin tervejärkisen kansalaisen mielestä mahdollisimman lyhyt tai sitten pitäisi kartoittaa mahdollisuutta etätyöhön. Omalla autolla pöristeltynä yli viisi tai jopa kymmenien kilometrien työmatka on paitsi ajankäyttökysymys mutta myös ekologinen hiilijalanjälkikysymys. Henkilöautoilevien työläisten kilometrikorvauksia ei pitäisikään maksaa muuta kuin erityisin syin, jos edes silloinkaan kovin suurina, koska kyseessä on merkittävä aluepoliittinen tekijä siinä mielessä, että työntekijä vähät edes harkitsee työpaikan lähelle muuttoa jos kauempana asuminen tuntuu kaikin puolin suosiollisemmalta ratkaisulta. Sosiaaliset perusteet ovat kyllä mielestäni suurin ja pätevin syy asua kaukana työpaikasta, mutta ellei niitä ole, niin silloin työntekijän omavastuuta ajokilometreistä tulisi nostaa.
Valtionhallinnon alueellistaminen on mielestäni puolestaan hyvä asia, jos ajattelee että näin pidetään Suomea laajemmin elinvoimaisesti asuttuna, vaikka joskus olin epäileväinen alueellistamisen hyödyistä. Ei ole Helsingin yksinoikeus syödä kaikkia Suomen makupaloja, vaan makupalat kuuluvat suuressa määrin myös lopulle noin neljälle miljoonalle kansalaiselle pk-seudun ulkopuolella. Väljyyttä ja omaa reviiritilaa ihminen kaipaa monessa paikassa ja kun tämä otetaan myös pk-seudun kaupunkisuunnittelussa paremmin huomioon, niin pk-seutu voisi ehkä kehittyä asukasläheisemmäksi ja viihtyisämmäksi ympäristöksi myös siellä osin pakon sanelemana töiden vuoksi asumaan joutuvien kansalaisten keskuudessa.
Yhteevetona sanon, että kaiketi valtionohjaus on tarpeen etenkin sosiaali- ja terveystoimessa, jotta kunnat ja niiden päättäjät eivät luista lakisääteisten velvoitteiden hoidosta, varsinkin kun samalla pyritään minimoimaan kunnan veroprosentti palvelutasosta tinkien. Alueellistamista tarvitaan yhä enemmän, koska oletan kiinteistökuplan johdosta etenkin pk-seudulla toimitilat ovat täysin käsittämättömissä hinnoissa. Esimerkiksi halvempia byrokraattien pesiä voisi rakentaa ruuhka-Suomen ulkopuolelle jo kiinteistökuplan puhaltajien suosimisen loppumiseksi tai edes osittain niin. Ja eikä pidä myöskään unohtaa luovan luonnonläheisen innovatiivisemman toimintaympäristön vaikutuksen paremmuutta verrattuna monen nykyisen stadissa konttoria pitävän luovuutta tukehduttavaan mutta silti näennäisesti hyvin tärkeään - ehkä jopa snobimaiseen ilmapiiriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti