Vaikka asuntojen reaalihintaindeksin mukaan asuntojen hinnat ovat
pienoisessa laskussa, niin silti trendi on selvästi nouseva vieläkin.
Kuplasta on kyse, jos arvonnousu olisi katteetonta, mutta asuntojen
kohdalla näin ei ole, vaan asuntojen hintakehitys on yksi selvä
indikaatio kasvavasta kansantaloudesta.
Lähteet: http://www.findikaattori.fi/fi/92 ja http://stat.fi/til/ashi/2012/04/ashi_2012_04_2012-05-25_tie_001_fi.html
Etenkin
Findikaattorin sivustolla löytyy mielenkiintoinen kuvaaja, josta voi
tulkita, että ennen 1990-luvun lamaa asuntojen reaalihintaindeksi nousi
jyrkästi, jonka jälkeen pisteluku tuli alas että tuntui, mutta ei
mielestäni kumminkaan kovin paljon. Vuonna 1989 pisteluku oli noin 130
koko maassa ja vuonna 1993 pisteluku oli pääkaupunkiseudulla noin 60.
Joten edellisestä voimme laskea että pisteluku laski noin 54
prosenttia. Siispä 54 prosenttia leikkaantui asuntojen hinnoista
keskimäärin 1990-luvun lamavuosien ansiosta, jota aikakautta voi pitää
modernin ajan pahimpana talousahdinkona Suomessa.
Tarkkanäköinen
huomaa myös Findikaattorin kuvaajista, että vuoden 2008 lama näkyy
selvästi myös asuntojen reaalihintaindeksissä, vaikka pitkäkestoinen
trendi on edelleen selvästi nouseva 1990-luvun laman jäljiltä.
Toisessa
linkissä avautuu kuvaaja Tilastokeskuksen 25.5.2012 julkistamaan
vanhojen asuntojen hintakehitykseen, jonka mukaan huhtikuussa hinnat
nousivat, josta voi päätellä, että ostovoimaa kansalaisilla riittää joko
velalla tai ilman. Tosin yleensä varmaan asunnonosto rahoitetaan
pääosin velkarahalla.
On täysin edesvastuutonta ja perätöntä
asuntovelallisten pelottelua toisin sanoen väittää, että asunnoissa
olisi suuri hintakupla, koska se ei pidä tilastojen antamien viitteiden
mukaan mitenkään paikkaansa. Hinnat voivat kyllä rytistä alas seuraavan
laman myötä ehkä tuon 50 prosenttia, mutta pitkäkestoisena malttivelalla
ostettu asunto tai parhaimmillaan kiinteistö on edelleen hyvä sijoitus
perillisten tapeltavaksi...
5 kommenttia:
Mielenkiintoinen artikkeli! ajankohtainen aihe tämä asuntojen hinnat ja hintakehitys.
Mielenkiintoinen artikkeli! hyvin ajankohtaine naihe tämä asuntojen hinnat ja hintakehitys.
Kiitos Jouni,
perustan myös kirjoitukseni osin kokemuksiini, sillä olen yhden kiinteistöarvion elämäni varrella teettänyt.
Eikö nyt ole käyty mediassa keskustelua lähinnä holtittomasta lainantamisesta asuntoon? Ehkä 70 prosentin vakuusarvo asunntoa kohtaan on silti ihan riittävä. Muistan jostain viime aikoina lukeneeni, että hyvä suositus olisi, että 10 prosenttia asunnon arvosta olisi säästettynä.
Jouni tarjoili näköjään linkinkin toiseen kirjoitukseen: http://www.vivalkv.fi/asuntojen-hintakehitys
Lähetä kommentti